Tiistain Fight Clubissa tuli taas muisteltua kesän ETC-reissun kommelluksia ja highlighteja, jotka oli kyllä monituisia ja mieleenpainuvia. Kisat on joka vuosi paljon muutakin kuin vain turnausreissu, eikä vähiten tiiviiksi tiimiksi treenikauden ja metailujen aikana hioutuvan kaveriporukan vuoksi. Oman peliharrastuksen kannalta on kyllä rikkautta kuulua aktiiviseen, ETC-jengin kaltaiseen pelaajarinkiin, sillä meininki ympärillä herättelee kaiken aikaa sekä pelaamaan, että maalaamaan.
Viime vuonna Serbiassa pelattuja pelejä fiilistellessä tuli mieleen neloskierros, jossa Suomi murskasi Tshekin selkein luvuin 115-45. Paritus onnistui suomalaisittain hyvin, mutta myös pelitaidoissa oli sanalla sanoen selkeitä eroavaisuuksia meidän eduksi. 40K-matsi muodostuu kuitenkin niin paljon muustakin, kuin armeijalistoista ja nopanheitoista; etenkin ETC-ympäristössä jossa listojen ja pelaajien roolit voivat vaihdella hurjasti. Mulla ei ole ollut tapana jakaa mitään matsiraportteja kummempaa teoriaa, mutta ohessa pari kuvaa suomalaista deployaus-taidetta 2014 ETC:n neloskierrokselta.

![]() |
Teemu Valve ja Imotekh Suuren puolustusfalangi. ETC:n neloskierros pelattiin Reliikistä ja tässä matsissa sitä lähdettiin voittamaan jo ennen pelin alkua; ennen Seize the Initiativea infiltroivat Warriorit seisovat jo Reliikin päällä valmiina heittämään kohdemerkin takana olevalle Destroyer Lordille. Infiltrate-asemissa on myös kaksi Ghost Arkia, jotka asettuvat ekalla vuorolla muuriksi vetäytyvän Reliikin eteen. Kun tehtävän päävoittoehtoa viedään jo kättelyssä kohti suomalaispöydänreunaa, on tshekkipelaajan pakko sotia aggressiivisemmin ja altistaa joukkojaan lähipuolustusaseille ja counter-chargeille. Vaikka tshekkiarmeijassa oli enemmän pyssyjä ja enemmän raskaita tuuppausjoukkoja (Wraitheja ja Spawneja), ne joutuivat laajassa rintamassa hyökäten koko pelin ajan epäoptimaalisiin taisteluihin. Relic pysyy ottelun kaikki viisi vuoroa Imotekhin joukkojen hallussa, Suomi voittaa pelin 17-3. |
Tästä inspiraatiota esimerkiksi sunnuntain Hammerhead: Alliances 2 -turnauksen tacticaan! Hauskoja pelejä kaikille!